Tanssiohjeita: heilahdus, heilahdus, ympäri!

by anni
Tanssiohjeita: heilahdus, heilahdus, ympäri!

Promootion huipentavan promootiotanssiaisten ohjelmaan kuuluu akateemisia juhlatansseja, joita voi hyvin harjoitella jo kotona promootiota odotellessa. Tässä ohjeita tanssiparketin valtaamiseen!

Promovendeillä ja heidän seuralaisillaan on mahdollisuus osallistua myös yleisiin tanssiharjoituksiin, jotka järjestetään tiistaina 16.5. klo 18-20. Paikkana toimii Kumpulan Unisportin liikuntakeskus, Palloiluhallin C-lohko (Väinö Auerin katu 11, Helsinki)

Tansseina tanssiaisissa ovat krakowiak, mignon (kehruuvalssi), cicapo, pompadour ja Pas d’Espagne

Krakowiak

Alkuasento ja ote: Paripiiri. Parin kanssa vastakkain. Miehet sisäpiirissä, naiset ulkopiirissä. Naisen vasen käsi miehen oikeassa kädessä.

Laukat: 16 vaihtoaskelikkoa

Vaihtoaskeleella paripiirissä eteenpäin vastapäivään siten että kädet parien välissä heilahtavat vuoron taakse, vuoroin eteen. Samalla koko kroppa kääntyy hieman. Viimeisen vaihtoaskeleen jälkeen pysähdytään vastakkain katsomaan paria ja irrotetaan ote.

Hypyt:

Kaikki tekevät kaksi pientä hyppyä vastapäivään ja tömistävät kolme kertaa. Sama toiseen suuntaan. Tanssiotteessa parin kanssa ympäri neljällä vaihtoaskeleella.

Sama kuvio toistetaan ja tanssi alkaa alusta.

Musiikki ja tanssi löytyvät Youtubesta

Mignon (kehruuvalssi)

Paripiiri (nainen miehen oikealla puolella)

Jalan heilautukset x2 (mies ensin oikealla, nainen vasemmalla)

Pyörähdetään ympäri yksi kierros.

Heilautukset toistetaan.

Tanssiotteessa:

Veto x2 (eteen)
Veto x2 (taakse)

Neljällä valssilla ympäri

Tanssi alkaa alusta

Hyvä opetusvideo Youtybessa.

Cicapo

Promenadi/perhosotteessa parin kanssa piirin kehällä, kasvot vastapäivään. Jokainen kohta kestää 4 kävelyaskelen verran.

Neljä askelta eteen, vasemmalla aloittaen

Vasen kantapää näpäyttää eteen (katse seuraa), oikea varvas näpäyttää taakse (katse seuraa)

Neljä askelta eteen, vasemmalla aloittaen

Vasen kantapää näpäyttää eteen (katse seuraa), oikea varvas näpäyttää taakse (katse seuraa)

Taputus ja 4 askelta erilleen, naiset ulko- ja miehet sisäpiiriä kohti

Taputus ja 4 askeleella takaisin

Molemmat ojentavat oikean kätensä, nainen pyörii myötäpäivään miehen käden alla, mies seisoo tai marssii
paikallaan. Lopuksi jäädään promenadiotteeseen.

Tanssi alkaa alusta.

Hyvä opetusvideo Youtubessa.

Pompadour

Tanssiote: Nainen on miehen oikealla puolella, ja pari pitää toisiaan kummastakin kädestä kiinni. Oikeat kädet pitävät toisistaan kiinni ja vastaavasti vasemmat toisistaan, jolloin muodostuu eräänlainen ristiote, jossa oikeat kädet ovat vasempia korkeammalla. Paripiiri.

A-osa (yhdessä)

Askel vasemmalla vasemmalle, oikea taakse ristiin, askel vasemmalle ja oikea näpäyttää eteen ristiin. Sama oikealle.

Askel eteenpäin vasemmalla ja näpäytys oikealla jalalla, sama toisella jalalla. Näitä näpäytysaskelia tulee yhteensä neljä, oikea-vasen-oikea-vasen näpäytys.

Toistetaan A-osa, mutta viimeisen eli neljännen näpäytyksen sijaan käännytään siten, että naiset päätyvät ulkopiiriin katse sisäpiiriin ja miehet vastaavasti sisäpiiriin katse ulkopiiriin.

B-osa (erikseen)

Sekä miehet että naiset tekevät alussa kuvaillut näpäytys-askeleet ensin omalle vasemmalle puolelleen ja sitten omalle oikealle puolelleen, jonka jälkeen paria otetaan kiinni vasemmasta kädestä.

Painonsiirto paria kohti nousten hieman ja poispäin vastaavasti laskien.

Vaihdetaan paikkaa parin kanssa edelleen vasemmasta kädestä kiinni pitäen kolmella askeleella, vasen-oikea-vasen.

Toistetaan B-osa. Tällä kertaa naiset ovat sisäpiirissä ja miehet ulkopiirissä. Paikanvaihdossa nainen pyörähtää miehen edestä takaisin omalle paikalleen, jonka jälkeen myös vasemmista käsistä otetaan kiinni kuten alussa.

Nainen tekee valtaosan liikkumisesta, eli mies käytännössä vain kääntyy rintamasuunta paripiiriin päin.

Musiikki ja video Youtubessa.

Pas d’Espagne

A-osa: alkuvalssit

Tervehditään tanssiparia kumartamalla/niiaamalla ja otetaan parin puoleisesta kädestä kiinni, piirissä kasvot vastapäivään. Tanssi alkaa.

Valssiaskel ulkojalalla poispäin parista liikkuen samalla piirin kehällä eteenpäin – rintamasuunta poispäin parista.

Valssiaskel sisäjalalla pariin päin liikkuen samalla piirin kehällä eteenpäin – rintamasuunta pariin päin.

Valssiaskel ulkojalalla poispäin parista liikkuen samalla piirin kehällä taaksepäin. Valssiaskel sisäjalalla pariin päin liikkuen samalla piirin kehällä taaksepäin.

Käden vaihto.

Yllä oleva kuvio toistetaan samanlaisena myötäpäivään.

Paikanvaihdot

Parien kääntyessä vastatusten (sama kohta, jossa ensimmäisen kerran vaihdettiin kättä) käsistä ei lasketa irti (naisen oikea, miehen vasen käsi).

Kahdella valssiaskeleella nainen pyörähtää miehen käden alta sisäpiirin, mies siirtyy samanaikaisesti ulkopiiriin.

Kaksi hidasta, jalkaa laahaavaa vetoa käsien suuntaan (piirissä myötäpäivään), jolloin kasvot kurkistavat laahaavan jalan suuntaan – eli kädet, jotka pitävät toisistaan kiinni, vievät vetoa eteenpäin.

Kädenvaihto (naisen vasen, miehen oikea käsi), jolloin mies pyörähtää naisen käden alta ulkopiiristä takaisin sisäpiiriin ja nainen liikkuu samalla ulkopiiriin. Vedot käsien suuntaan (piirissä myötäpäivään), jalkaa laahaten.

Pyörähdykset

Musiikin tahdissa pyörähdetään parin kautta ympäri liikkuen piirin kehällä vastapäivään – napataan käsistä kiinni (naisen oikea, miehen vasen käsi) ja toistetaan kaksi samanlaista kiinnipitävien käsien johtamaa laahaavaa vetoa, kuin B-osassa.

Pyörähdetään parin kautta ympäri liikkuen piirin kehällä myötäpäivään – napataan käsistä kiinni ja toistetaan käsien johtamat vedot (naisen vasen, miehen oikea käsi).

Tanssiote

Otetaan pari tanssiotteeseen.

Toistetaan kaksi laahaavaa vetoa vastapäivään piirin kehällä, kurkistaen vasemman laahaavan jalan suuntaan. Kaksi laahaavaa vetoa myötäpäivään piirin kehällä, kurkistaen oikean laahaavan jalan suuntaan.

Pyörähdys ympäri neljällä valssiaskeleella: mies lähtee oikealla jalalla eteenpäin, nainen taaksepäin. Viimeisellä askeleella pyörähdyksessä kädet irrotetaan, palaten takaisin paripiiriin, rintamasuunta vastapäivää kohden, parin puoleisesta kädestä kiinni pitäen.

Hyvä opetusvideo Youtubessa.

Teksti: Merli Lahtinen
Kuva: Mikko Virta