Promootiopuku – problem solved!

Promootio kuuluu yliopiston alkuperäisten riittien ja juhlien joukkoon, jonka aikana juhlitaan tutkintonsa suorittaneita, siirtymistä ylioppilaista maistereiksi ja väitöskirjan tekijöistä tohtoreiksi. Tässä teatteria ja leikkiä yhdistävässä juhlallisuudessa pukeutumisella ja sen mukanaan tuomalla visuaalisuudella, värien leikillä, on tärkeä osa: aktissa ja sen jälkeen promovoitavat pukeutuvat ainoastaan mustaan tai valkoiseen.
Tiukka pukukoodi voi tuottaa promootioon valmistautuvalle, varsinkin paperin valkoista, kokopitkää, kädet ja hartiat peittävää mekkoa etsivälle, promovendille tai seppeleensitojattarelle päänvaivaa. Miehille on tarjolla perinteinen ja juhlava frakki, mutta naispromovendeille ei ole oikein ollut tarjolla yhtä helppoa ja tyylikästä ratkaisua. Varsinkin vitivalkoisen juhlapuvun löytäminen on ollut haastavaa.
Ongelma ratkesi ja promovendien valmistauminen helpottui, kun vuoden 2014 promootiotoimikunta päätti tilata juuri promootiota varten suunnitellun, etikettiin täydellisesti sopivan promootiopuvun. Puku koostuu täyspitkästä mekosta sekä bolerosta, joka tekee mekosta “aktikelpoisen”. Pukua on mahdollista tilata myös tulevaan promootioon, ja tänä vuonna sitä saa myös mustana, tohrotipromovendien pukukoodiin sopivana versiona!
Puvun on lopputyönään suunnitellut tekstiilikonservaattori ja ompelija Salme Vanhanen yhdessä Janika Kajanderin kanssa. He löytyivät mekon toteuttajiksi Facebookin historiallisista puvuista kiinnostuneiden ryhmästä. Monien vaiheiden ja vaihtoehtojen pohdinnan jälkeen vuoden 2014 toimikunta valitsi mekoksi hieman antiikkia henkivän pliseerattun puvun, joka taipuu helposti eri vartalotyypeille, eripituisille juhlijoille ja on samalla juhlava. Mukavuuttakaan ei unohdettu, vietetäänhän mekossa useita tunteja seisten, istuen ja tanssien. Puvusta onkin saatavilla useita kokoja, väliltä XS–XL. Tärkeää oli myös puvun mahdollinen jatkokäyttö, ja promootion jälkeen mekko muuntuu helposti juhlavaksi kesämekoksi, kun kaksiosaisen puvun alemman hameen nappaa pois.
Promootiopuvun arvolle sopivasti puku on vuonna 2014 päässyt Yliopistomuseon kokoelmiin. Museon vanhin promootiopuku on vuodelta 1914; siihen pääset tutustumaan Arjenhistoria-sivustolla.
Tutustu pukuun tutustua tarkemmin ateljee Esveen promootiopuvulle omistetulla sivustolla ja tee tilaus 28.2. mennessä tällä lomakkeella!
Kysymyksiä pukeutumisesta?
Tutustu promootion pukeutumisohjetaulukkoon tai ota yhteyttä toimikuntaan joko digitaalisia kanavia pitkin tai tulemalla käymään promootiokansliassa, joka on auki aina maanantaisin (klo 13–18) ja torstaisin (klo 9–12 & 18–20).