Promootio alkaa ilmoittautumisesta

Promootio alkaa ilmoittautumisesta
Kuva: Mikko Virta

Näin marraskuun pimenevinä iltapäivinä promootioakti häämöttää etäisenä kalenterimerkintänä vasta puolen vuoden päässä. Niin on myös promootiotoimikunnalla, vaikka se on aloittanut tunnelmaan virittäytymisen jo yhdeksisen kuukautta sitten. Suurelle osalle tuleva promootio kuitenkin realisoitui vasta viime viikolla yliopiston kirjekuoren sujahtaessa  postiluukusta sisään. Toisilla tämä värikäs kutsukortti antaa odottaa vielä todistuskansion avaamiseen asti.

Se on kuitenkin selvää, että tänä maanantaina tapahtuu jotain konkreettista, kun ensimmäiset vieraat pääsevät vahvistamaan osallistumisensa ilmoittautumislomakkeen täyttämällä. Ilmoittautuminen on auki aina maaliskuun 26. päivään asti, jotta mahdollisimman moni myös ensi keväänä valmistuva pääsisi mukaan tähän opiskeluajan huipentumaan. Ilmoittautuminen kannattaa kuitenkin tehdä niin aikaisin kuin mahdollista, koska joidenkin tapahtumien tilat saattavat rajoittaa osallistujien maksimimäärää. Ilmoittautua voi myös ennen omaa valmistumistaan, mutta tällöin on oltava varma, että valmistuminen todella tapahtuu ennen aktipäivää.

Ilmoittautumisen jälkeen ei onneksi tarvitse jäädä pyörittelemään peukaloita puoleksi vuodeksi, vaan promootion valmistelut kannattaa itse kunkin aloittaa jo hyvissä ajoin. Malttamattomimmille on myös keväällä tarjolla monenlaista ohjelmaa promootiotäpinöiden jakamiseen.

Promootion tarkat pukeutumis- ja ansiomerkkiohjeet tarkoittavat, että oikeat varusteet kannattaa hankkia ajoissa. Näile nettisivuille lisätään tietoja asuihin ja ansiomerkkeihin liittyvistä tarjouksista sitä mukaa, kun niitä varmistuu. Apua saattaa myös löytyä aikaisemmin filosofisen tai muiden tiedekuntien promootioihin osallistuneilta.

Promootioblogi päivittyy tasaisen kiihtyvällä tahdilla toukokuun lähestyessä. Täältä selviävät niin toimikunnan uusimmat kuulumiset kuin yksityiskohdat promootion historiasta.

Huhti-toukokuussa promootiohuumaa pääsee nostattamaan valmistelevien tapahtumien, kuten tanssiharjoitusten, infotilaisuuden ja matrikkelin tarkastamisen merkeissä. Varsinaiset promootiojuhlallisuudet alkavat Floran päivällä 13. toukokuuta ja huipentuvat 26.5. juhlittavaan promootioaktiin.